Syntymän ihmeitä

Blogi on jäänyt taas vähän huonolle huomiolle, mutta taas ollaan sorvin ääressä ja toivottavasti nyt reippaasti jaksan ja ehdin kirjoittaa pentujen kehitystä :)

Torstaina iltapäivällä sain Lialta kiinni lämpöpiikin, tyhjeneminenkin alkoi selvästi. Ajattelin että seuraava yö menee valvoessa mutta ei, Lia nukkui rauhallisesti seuraavan yön ja puolenpäivän aikaan perjantaina näin ensimmäisen työntöpolton.
Ensimmäinen pentu syntyi, reilun kokoinen tyttö 213g eikä mennyt kuin puoli tuntia ja seuraava tuli poika 178g. Siinä välissä menin käymään vessassa ja täyttämään kahvimukia, kun tulin vessasta kätilöavustajani kuivasi seuraavaa pentua poikaa 187g.
Sitten Lia rauhoittui hoitamaan pentuja, käytiin ulkona, kätilöt söi ja ihmeteltiin tuleeko vielä jotain. Ultrassa kun oli näkynyt 4-5 pentua mutta maha vaikutti jo aika tyhjältä. Lia rauhoittui niin että päätin ettei sieltä enää mitään tule ja siivosin pentulan ja apukätilö lähti kotiin.
Viiden tunnin kuluttua luulin näkeväni näkyjä ja Lia alkoi ponnistaa; ajattelin että nyt ei voi enää mitään elävää tulla ja käskin Antin katsomaan kelloa. Vartin päästä syntyi tyttö 178g. Taas huokaisin että jes tässä nää oli ja laitoin pennut tissille. parinkymmenen minuutin kuluttua alkoi ponnistukset uudestaan ja muutamassa minuutissa syntyi viides pentu poika 174g.

Kaikki pennut voivat oikeen hyvin ja ovat pontevia. Lia on ollut mitä mahtavin äiti ja pentujen painot ovat nousseet kovaa vauhtia :)

Pennut vuorokauden ikäisinä







Ja Vauvelit kolme päivän ikäisinä




Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit