Ruusan kasvua ja kehitystä

Tuntuu että Ruusa kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. No tuleehan neidillä kymmenenviikkoa tänään jo mittariin. Viime viikko panostettiin uusien asioiden opiskeluun: harjoiteltiin hihnassa kävelyä, odottamista, merkkiä, käytiin palvelutalossa moikkaamassa vanhuksia(ja erityisesti mummulla kylässä), vietettiin isänpäivää anoppilassa kuuden mopsin voimin :).

Ruusan luonne on ihanan avoin ja kaikkeen sopeutuva; se ei piittaa oikeen mistään mitään. Hihnassa kävely tuotti aluksi vaikeuksia kun panta inhasti kutitti ja oltiin eri mieltä kulkusuunnasta. Autoilu on tullut Ruusalle tutuksi jo 4vko ikäisenä, mutta ensimmäistä kertaa kun matkusti isojen koirien häkissä, olihan se alusta pitänyt pissiä ja kakkia ;).

Ruokinnassa kesti hetken viime kirjoituksesta, jotta päästiin lihaluun suhteessa siihen tasolle mitä sen pitäisi olla. Nyt ruokamössö on 70%lihaluuta, 20% lihaa ja 10% kasvista. Ainakin tuntuu että Ruusa on kasvanut hyvin tasaisesti tähän asti, tietysti pahin kasvukausi on vielä tulossa, joten nähtäväksi jää miten tuo neiti tuosta kasvaa.

Erona nappulapentuun on ihanaa, kun kakkaa tuleee niin vähän, eikä se haise ollenkaan. Muistan miten yleensä pennun ollessa talossa aamuisin vastassa on ollut kirpeä paskan haju. Nyt ongelma on melkein kokonaan poissa, kun Ruusa tekee noin yhdet kakat yössä ja nekin kuivat pienet papanat.

Sitä kun taas miettii tulevia pentueita olen entistä varmempi tämän ruokintatyylin jatkamisesta jatkossakin. Tarvitsisi vaan jostain se innostus löytyä pentuoppaan päivittämiseen.




Kommentit

Suositut tekstit